Maalauksellinen Sorrento & kylpylöiden Ischia

Amalfin rannikon sininen meri, vihreät oliivilehdot, sitruuna- ja appelsiinipuut sekä pastellinväriset talot ovat houkutelleet paikalle taiteilijoita ja mahtimiehiä jo vuosisatojen ajan ja se on yhä Etelä-Italian suosituimpia lomakohteita.  Rannikolla sijaitseva jyrkälle kalliolle rakennettu Sorrenton kaupunki on viehättävä kauniine rakennuksineen, piazzoineen ja sokkeloisine kujineen. Sorrentosta käsin voi käydä ihmettelemässä Vesuviuksen juurella sijaitsevan muinaisen kaupungin Pompeijin raunioita. Muuten päiväohjelman täyttävät kauniit maisemat ja ruokaelämykset sekä pulahdukset virkistävään turkoosinsiniseen meriveteen.

Napolinlahdella sijaitseva kaunis ja vehreä Ischian saari houkuttaa maisemillaan, rannoillaan ja etenkin kuuluisilla termaalikylpylöillään. Kuumista lähteistä ja erilaisista mineraalihoidoista voi nauttia Ischian lukuisissa puutarhakylpylöissä, joista kuuluisin on Poseidon, joka kattaa mm. 21 mineraalivesiallasta, olympiamittaisen merivesialtaan, saunan, suuren puutarhan ja hyvän hiekkarannan. Kylpylöiden lisäksi suosittuja vierailukohteita ovat saaren puutarhat, joissa kasvaa tuhansia harvinaisia ja eksoottisia kasveja. Rannoilta ja poukamista löytyy toinen toistaan viehättävimpiä kalastajakyliä, joista Porto on saaren satama. Saaren vaihteleva luonto sopii patikointiin ja rannalla voi harrastaa sukellusta ja snorklausta.

Esimerkkihinnat

Hotel Mediterraneo Sorrento, 3 yötä
Albergo Terme la Reginella Ischia, 3 yötä

Hinta 6 vrk, €/henkilö 2-hh
24.9.18-31.10.18 1291,00
  • Lufthansan edestakaiset lennot Helsinki Napoli Münchenin tai Frankfurtin kautta
  • Lentolippuun kirjoitettavat verot
  • Kolmen yön majoitus Sorrentossa Mediterraneo Sorrento hotellissa aamiaisella
  • Kolmen yön majoitus Ischialla Albergo Terme la Reginella hotellissa aamiaisella
  • Yksityinen kuljetus Napolin lentokentältä Sorrentoon ja Sorrenton hotellista satamaan
  • Yksityinen edestakainen kuljetus Ischian satamasta hotelliin
  • Yksityinen kuljetus Napolin satamasta Napolin lentokentälle
  • lauttaliput Sorrento-Ischia-Napoli
  • Sorrento perii jokaiselta yli 17-vuotiaalta matkailijalta turistiveron majoituksesta. Turistivero on 3 tähden hotelleissa 1.00 €/hlö/yö, 4 tähden hotelleissa 1.50 €/hlö/yö ja 5 tähden hotelleissa 2 €/hlö/yö. Vero on maksettava käteisellä suoraan ao. majoitusliikkeeseen.
  • Ischia perii turistiveroa 2 €/hlö/yö. Vero on maksettava käteisellä suoraan ao. majoitusliikkeeseen.

Sorrento
Hotel Mediterraneo Sorrento

Ischia
Albergo Terme la Reginella Resort & Spa

Hotellikuvaukset löytyvät sivun alalaidasta.

 

  • Sorrento-Ischia lautta n. 60 minuuttia
  • Ischia-Napoli lautta n. 60 minuuttia
  • Palvelumaksu 22  € / varaus
  • Kohteessa ei ole suomenkielistä palvelua.
  • Kaikki opastukset ovat englanniksi.
  • Matka ei sovellu liikuntarajoitteiselle.
  • Esimerkkihinta on arviohinta, lopullinen hinta selviää vahvistuksen yhteydessä.
  • Varauspyyntö -lomakkeen kautta teemme tarjouksen matkasta toiveittesi mukaan ja saatuamme hyväksynnän, varaamme matkan
  • Esimerkkihinta edellyttää vähintään kahden hengen yhdessä matkustavaa seuruetta, mikäli matkustajat haluavat majoittua yhden hengen huoneissa tai matkaan lähtee vain yksi matkustaja, kysy hinta toimistostamme
  • Matkaohjelmaa on mahdollista muokata omien toiveiden mukaan
  • Mainitut hotellit ovat esimerkkejä ja varaustilanteesta riippuen matkalle varatut hotellit saattavat olla muita, lisävuorokaudet mahdollisia.
  • Jos lentoja sisältävien tarjousten edullisin hintaluokka on täynnä, pystymme usein tarjoamaan matkaa toisessa hintaluokassa tai muilla lentoyhtiöillä.
  • Pidätämme oikeuden tarjoushinnan tarkistamiseen lentohintojen polttoainelisämaksujen ja/tai viranomaismaksujen muuttuessa.
  • Paikkoja rajoitetusti
  • Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti.
  • Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. CWT Kaleva Travel on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta.
  • Lisäksi CWT Kaleva Travel on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön.
  • Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista kohdasta Yleiset matkapakettiehdot 1/7/2018 alkaen.

Hotellit

-

Hotel Mediterraneo Sorrento

Välimeren tunnelmaa huokuva ensimmäisen luokan merenrantahotelli. Hotelli sijaitsee kallionjyrkänteellä, josta avautuu upea näkymä Sorrenton lahdelle ja Vesuviukselle. Sorrenton kaupunkiin, joka sijaitsee noin kilometrin päässä, on hotellin ...

-

Albergo La Reginella Resort & Spa Ischia

Tunnelmallinen vehreän puutarhan ympäröimä hotelli, jossa on monipuoliset hyvinvointipalvelut. Hotelli sijaitsee lähellä kylän keskusaukiota ja lähimmälle rannalle on vajaan 5 minuutin kävelymatka.

Hotellit kartalla

Varaa matka

Tee matkasta varauspyyntö tai tiedustelu, niin räätälöimme matkan sinun toivomustesi mukaisesti.

Lähetä varauspyyntö tai tiedustelu »
Tai

Voit myös varata matkan soittamalla (arkisin klo 8-17) numeroon:
020 561 5540

Tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen:
euro@kalevatravel.fi

Varaa kohde Sorrento ja Ischia

Tee matkasta varauspyyntö tai tiedustelu, niin räätälöimme matkan sinun toivomustesi mukaisesti.

Lähetä varauspyyntö tai tiedustelu »
Tai

Voit myös varata matkan soittamalla (arkisin klo 8-17) numeroon:
020 561 5540

Tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen:
euro@kalevatravel.fi

Sinua saattavat kiinnostaa myös

Elämyksen arvostelut

Tällä elämyksellä ei ole vielä arvosteluja.
Kirjoita ensimmäinen arvostelu!

Sorrento ja Ischia