Sri Lankan kiertomatka - Negombo, Galle, Ella, Manrawnuwara, Kandy, Sigiriya

Sri Lankan monimuotoisuus on mukaansa tempaavaa. Kiertomatkalla pääset lähelle maan vaiherikasta historiaa ja kiehtovaa kulttuuria. Tutustut niin muinaisiin pääkaupunkeihin ja temppeleihin kuin nykypäivän elämään ja luonnonihmeisiin. Sri Lankan upea luonto hurmaa kävijänsä niin kultaisilla hiekkarannoilla, ylängön vehreillä teeviljelmillä kuin kauniilla maisemilla.

Kiertomatkan päätteeksi voit jatkaa lomaasi rantalomaosuudella. Talvikaudella voit lomailla esimerkiksi saaren länsirannikolla Negombossa, joka tarjoaa niin rentoa rantalomaa, vesiurheilumahdollisuudet, kaupunkipalvelut vain lyhyen matkan päässä hotelleista sekä reilun tunnin päässä olevan Colombon nähtävyydet.
Kesäkaudella rantalomalle suunnataan saaren itärannikolle esimerkiksi Passikudahin kylään, joka sijaitsee kauniin kultahiekkaisen ja loivasti syvenevän rannan äärellä. Täällä on tarjolla rennon lomailun lisäksi hyvät vesiurheilumahdollisuudet melonnasta snorklaukseen ja laitesukellukseen.

Vehreällä saarella sateisiin tulee varautua ympäri vuoden. Kuivimmat kuukaudet kiertomatkalle ovat tammikuusta maaliskuuhun ja kesäkuusta syyskuuhun ja sateisinta loka-marraskuussa. Colomboa ympäröivällä rannikolla esimerkiksi Negombossa paras aika rantalomailuun on tammikuusta-maaliskuuhun ja kesäkuusta-elokuuhun ja sateisinta touko-, loka- ja marraskuussa. Saaren itärannikolla esimerkiksi Passikudahissa paras aika lomailuun on maaliskuusta-elokuulle ja sateisinta on loka-joulukuussa.

Meiltä saat Finnair Plus -pisteitä matkoistasi. Lue lisää tästä.

Matkat Sri Lankalle toteutetaan räätälöidysti eli toiveesi mukaisin reittilennoin ja hotellein ja itseäsi kiinnostaviin kohteisiin. Lentoja on päivittäin, joten oleskelun pituuden kohteessa päätät itse. Voit sisällyttää matkaasi päiväretkiä ja kiertoajeluita sekä yhdistää muita matkakohteita. Lisätiedot toimistostamme.

Lue lisää Sri Lanka.

Esimerkkihinnat

KIERTOMATKA 1.4.-31.10.

Negombo 1 yö: Goldi Sands****
Galle 1 yö: Amari Galle****
Ella 1 yö: Heavens Edge***
Mandaramnuwara 2 yötä: Tea and Experience Factory****
Kandy 1 yö: Ozo Kandy****
Sigiriya 2 yötä: Aliya Resort and Spa****

Lisämaksusta rantalomaosuus kiertomatkan jälkeen
Passikudah 3/4/5/6 vrk: Uga Bay by Uga Escapes ****+

Hinnat 8 vrk, €/ hlö 2-hh
1.4.-22.6.2020 2077
23.6.-15.7.2020 2105
16.7.-20.8.2020 1985
21.8.-31.10.2020 1913
Passikudah 3 vrk, €/ hlö 548-746
Passikudah 4 vrk, €/ hlö 662-927
Passikudah 5 vrk, €/ hlö 776-1107
Passikudah 6 vrk, €/ hlö 890-1287


KIERTOMATKA 1.11.-31.3.

Negombo 1 yö: Goldi Sands****
Sigiriya 2 yötä: Aliya Resort and Spa****
Kandy 1 yö: Ozo Kandy****
Mandaramnuwara 2 yötä: Tea and Experience Factory****
Ella 1 yö: Heavens Edge***
Galle 1 yö: Amari Galle****

Lisämaksusta rantalomaosuus kiertomatkan jälkeen

Negombo 3/4/5/6 vrk: Jetwing Beach ****+

Hinnat 8 vrk, €/ hlö 2-hh
1.11.-10.12.2020 1891
11.12.-28.12.2020 2374
29.12.20-31.1.21 2034
1.2.-31.3.2021 1913
Negombo 3 vrk, €/ hlö 593-662
Negombo 4 vrk, €/ hlö 776-867
Negombo 5 vrk, €/ hlö 959-1073
Negombo 6 vrk, €/ hlö 1141-1278

Kiertomatkan kotellit ovat esimerkkejä ja ne vahvistetaan varausvaiheessa.

Lähdöt päivittäin Helsingistä.

Päivä 1
Lento Helsingistä kohti Colomboa.

Päivä 2 Negombo
Saapuminen Colomboon ja autokuljetus noin puolen tunnin ajomatkan päähän rannikolle Negombon kaupunkiin. Majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi. Loppupäivän ohjelma vapaa.
(illallinen)

Päivä 3  Galle
Aamiaisen jälkeen tutustuminen Negomboon. Sieltä matka jatkuu ohi palmujen reunustamien rantojen kohti Sri Lankan entistä pääkaupunkia Gallea. Perille saavuttua tehdään kaupunkikierros, jonka aikana nähdään Hollannin siirtomaa-ajalta peräisin oleva keskusta ja siellä oleva Dutch Fort -linnake. Sen lisäksi nähdään Brittivallan aikaisia residenssejä sekä Arabimoskeijoita.
Majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 4  Ella
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu kohti Ellan kylää saaren vehreällä ylänköalueella. Kylä tunnetaan upeista maisemista ja eritasoisista patikkareiteistä. Ellaan saavuttua tehdään noin 1,5 tunnin rento patikkaretki Mini Adams Peak -reitillä.
Majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 5  Mandaramnuwara
Aamiaisen jälkeen autokuljetus Ellan rautatieasemalle, jossa noustaan junaan ja matkataan raiteilla läpi kauniiden maisemien. Junan saavuttua Nany Oyaan, matka jatkuu maanteitse Mandaramnuwaran kylään. Kylä on saanut lisänimen ”sumuinen kylä”, koska ympäröivä vuoristo peittyy pilvimassaan lähes päivittäin.
Majoittuminen hotelliin kahdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 6  Mandaramnuwara
Aamiaisen jälkeen lähdetään kevyelle patikkaretkelle kauniille vesiputouksille. Patikkareitti kulkee läpi vehreiden teepalantaasien. Kokonaispituutta patikoinnille tulee noin 1,5 tuntia suuntaansa. Päivän päätteeksi vierailu teeplantaasille, jossa päästään osallistumaan teen tuotantoon poiminnasta pussittamiseen. Retken päätteeksi jokaisella on pussillinen itse tehtyä teetä kotiin vietäväksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 7  Kandy
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu kohti vuoriston suojassa olevaa  Kandya, jossa vierailu Pyhän hampaan -temppeliin. Temppeli on yksi Sri Lankan pyhimmistä paikoista siellä säilytettävän Buddhan hampaan takia. Seuraamme temppelissä aamuin ja illoin pidettävän Puja-seremonian, johon olennaisena osana kuuluu perinteinen rumpujen soitto.
Majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 8 Dambulla – Sigiriya
Aamiaisen jälkeen autokuljetus kohti Sigiriyaa. Matkalla vieraillaan Dambullan kultaisena temppelinä tunnetussa luolatemppelissä. Temppelin viittä pääluolaa koristavat muinaiset Buddha ja Hindu jumalolentoja kuvaavat veistokset ja maalaukset.
Lounaalle on varattu aikaa läheisessä hotellissa, jossa paikallinen kyläläinen tekee ruokaa perinteiden mukaan puuliedellä saviruukuissa ja runsaasti mausteita käyttäen.

Myöhäisiltapäivällä safari Minneriyan kansallispuistossa, jossa on Sri Lankan parhaat mahdollisuudet nähdä villielefantteja ja usein suurina laumoina. Alueella asustaa myös lakkimakaki apinoita, sambarhirviä, biisoneita, krokotiilejä ja leopardeja.
Majoittuminen hotelliin Sigiryassa kahdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 9  Sigiriya, Ponnaruwa
Aamisen jälkeen tutustuminen Sigiriyaan, jossa on mahdollisuus kiivetä 400-luvulla rakennetulle, Unescon maailmanperintölistalla olevalle Sigiryan Lions Rock -kalliolinnakkeelle. Kiipeämisen palkitsevat upeat näköalat ympäröivälle tasangolle.

Iltapäivällä jatketaan matkaa Sri Lankan keskiaikaiseen pääkaupunkiin, Polonnaruwaan, joka säilyi pitkään unohdettuna viidakon kasvillisuuden alla, kunnes brittiläiset löysivät sen uudelleen 1800-luvun alussa.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 10 
Aamiainen hotellissa. Kuljetus kotimatkaa varten Colombon lentokentälle, jonne ajomatka on noin 4,5 tuntia.

Voit halutessasi pidentää lomaasi rentoutumalla muutamia päiviä esimerkiksi Sri Lankan itärannikolla Passikudahin rantakohteessa. Lisätiedot toimistostamme.

Lähdöt päivittäin Helsingistä.

Päivä 1
Lento Helsingistä kohti Colomboa.

Päivä 2 Negombo
Saapuminen Colomboon ja autokuljetus noin puolen tunnin ajomatkan päähän rannikolle Negombon kaupunkiin. Majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi. Loppupäivän ohjelma vapaa.
(illallinen)

Päivä 3  Sigiriya
Aamiaisen jälkeen tutustuminen Negomboon. Sieltä matka jatkuu kohti sisämaassa sijaitsevaa Sigiriyaa. Lounaalle on varattu aikaa matkan varrella olevassa hotellissa. Siellä paikallinen kyläläinen tekee ruokaa perinteiden mukaan puuliedellä saviruukuissa ja runsaasti mausteita käyttäen.

Lounaan jälkeen tutustuminen Sigiriyaan, jossa on mahdollisuus kiivetä 400-luvulla rakennetulle, Unescon maailmanperintölistalla olevalle Sigiryan Lions Rock -kalliolinnakkeelle. Kiipeämisen palkitsevat upeat näköalat ympäröivälle tasangolle.

Majoittuminen hotelliin Sigiryassa kahdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 4 Polonnaruwa – Minneriya
Aamupäivällä tutustutaan Sri Lankan keskiaikaiseen pääkaupunkiin, Polonnaruwaan, joka säilyi pitkään unohdettuna viidakon kasvillisuuden alla, kunnes brittiläiset löysivät sen uudelleen 1800-luvun alussa.

Myöhäisiltapäivällä safari Minneriyan kansallispuistossa, jossa ovat Sri Lankan parhaat mahdollisuudet nähdä villielefantteja ja usein suurina laumoina. Alueella asustaa myös lakkimakaki apinoita, sambarhirviä, biisoneita, krokotiilejä ja leopardeja.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 5 Kandy
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu kohti vuoriston suojassa olevaa  Kandya.
Matkan varrella vieraillaan Dambullan kultaisena temppelinä tunnetussa luolatemppelissä. Temppelin viittä pääluolaa koristavat muinaiset Buddha ja Hindu jumalolentoja kuvaavat veistokset ja maalaukset.

Iltapäivällä vieraillaan Peradeniyan Kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka subtrooppisen ilmanalan kasvien kokoelma on yksi maailman suurimpia.
Majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 6 Mandaramnuwara
Tutustuminen Pyhän hampaan -temppeliin Kandyssa. Temppeli on yksi Sri Lankan pyhimmistä paikoista siellä säilytettävän Buddhan hampaan takia. Seuraamme temppelissä Puja-seremonian, johon olennaisena osana kuuluu perinteinen rumpujen soitto.
Vierailun jälkeen autokuljetus Mandaramnuwaraan.
Majoituttuminen hotelliin kahdeksi yöksi.
(aamiainen, lounas)

Päivä 7 Mandaramnuwara
Aamiaisen jälkeen lähdetään kevyelle patikkaretkelle kauniille vesiputouksille. Patikkareitti kulkee läpi vehreiden teepalantaasien. Kokonaispituutta patikoinnille tulee noin 1,5 tuntia suuntaansa. Päivän päätteeksi vierailu teeplantaasille, jossa päästään osallistumaan teen tuotantoon poiminnasta pussittamiseen. Retken päätteeksi jokaisella on pussillinen itse tehtyä teetä kotiin vietäväksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 8
Aamiaisen jälkeen autokuljetus Nany Oyan . rautatieasemalle. Siellä noustaan junaan ja matkataan raiteilla läpi kauniiden maisemien kohti Ellan kylää, joka tunnetaan upeista maisemista ja eritasoisista patikkareiteistä.
Ellaan saavuttua autokuljetus hotellin.
Majoittuminen yhdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 9 Galle
Aamiaisen jälkeen tehdään noin 1,5 tunnin rento patikkaretki Mini Adams Peak -reitillä.
Retken jälkeen matka jatkuu kohti rannikkoa ja Sri Lankan entistä pääkaupunkia Gallea.
Perille päästyä majoittuminen hotelliin yhdeksi yöksi.
(aamiainen, illallinen)

Päivä 10
Aamiaisen jälkeen tehdään kaupunkikierros, jonka aikana nähdään Hollannin siirtomaa-ajalta peräisin oleva keskusta ja siellä oleva Dutch Fort -linnake. Sen lisäksi nähdään Brittivallan aikaisia residenssejä sekä Arabimoskeijoita.
Paluu kotimatkaa varten lentokentälle Colomboon ja lähtö kohti Helsinkiä.

Päivä 11
Saapuminen Helsinkiin.

Voit halutessasi pidentää lomaasi rentoutumalla muutamia päiviä esimerkiksi Sri Lankan etelärannikolla Negombon rantakohteessa, josta käsin on mahdollista tutustua myös Colomboon. Lisätiedot toimistostamme.

  • edestakaiset lennot Helsinki-Colombo yhdellä koneenvaihdolla ja lentolippuun kirjoitettavat verot
  • 8 yön kiertomatkan majoitus kahden hengen huoneessa puolihoidolla (aamiainen ja illallinen)
  • ohjelmanmukaiset retket ja kuljetukset ilmastoidussa autossa yksityisen kuljettajaoppaan johdolla
  • Sri Lankaan etukäteen hankittava maksullinen matkustusvaltuutus (Electronic Travel Authorization, ETA). Lue lisää.
  • Jouluaaton ja Uuden vuoden aaton illallisista perittävät lisämaksut
  • muut kuin ohjelmassa mainitut ruokailut
  • rantaloma osuus Negombossa Jetwing Beach hotellissa, esimerkkihintaan sisältyy kuljetus kiertomatkan päätteeksi hotelliin ja sieltä lentokentälle sekä 3/ 4/ 5 yön majoitus deluxe huoneessa puolihoidolla (aamiainen, illallinen)
  • rantaloma osuus Passikudahissa Uga Bay by Uga Escape hotellissa, esimerkkihintaan sisältyy kuljetus kiertomatkan päätteeksi hotelliin ja sieltä lentokentälle sekä 3/ 4/ 5 yön majoitus beach studio huoneessa puolihoidolla (aamiainen, illallinen)
  • Palvelumaksu 22 €/ varaus.
  • Kohteessa ei ole suomenkielistä palvelua.
  • Kaikki opastukset ovat englanniksi.
  • Matka ei sovellu liikuntarajoitteiselle.
  • Esimerkkihinta on arviohinta, lopullinen hinta selviää vahvistuksen yhteydessä.
  • Varauspyyntö -lomakkeen kautta teemme tarjouksen matkasta toiveittesi mukaan ja saatuamme hyväksynnän, varaamme matkan.
  • Esimerkkihinta edellyttää vähintään kahden hengen yhdessä matkustavaa seuruetta, mikäli matkustajat haluavat majoittua yhden hengen huoneissa tai matkaan lähtee vain yksi matkustaja, kysy hinta toimistostamme.
  • Matkaohjelmaa on mahdollista muokata omien toiveiden mukaan.
  • Mainitut hotellit ovat esimerkkejä ja varaustilanteesta riippuen matkalle varatut hotellit saattavat olla muita, lisävuorokaudet mahdollisia.
  • Jos lentoja sisältävien tarjousten edullisin hintaluokka on täynnä, pystymme usein tarjoamaan matkaa toisessa hintaluokassa tai muilla lentoyhtiöillä.
  • Pidätämme oikeuden tarjoushinnan tarkistamiseen lentohintojen polttoainelisämaksujen ja/tai viranomaismaksujen muuttuessa.
  • Paikkoja rajoitetusti.
  • Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti.
  • Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. CWT Kaleva Travel on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta.
  • Lisäksi CWT Kaleva Travel on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön.
  • Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista kohdasta Yleiset matkapakettiehdot 1/7/2018 alkaen.

Varaa kohde Sri Lankan kiertomatka

Tee matkasta varauspyyntö tai tiedustelu, niin räätälöimme matkan sinun toivomustesi mukaisesti.

Lähetä varauspyyntö tai tiedustelu »
Tai

Voit myös varata matkan soittamalla (arkisin klo 8-17) numeroon:
020 561 5540

Tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen:
world@kalevatravel.fi

Sinua saattavat kiinnostaa myös

Elämyksen arvostelut

Tällä elämyksellä ei ole vielä arvosteluja.
Kirjoita ensimmäinen arvostelu!

Sri Lankan kiertomatka