Matkailuaakkosten kärjessä: ABC – Värikäs, eloisa ja sykkivä Curaçao

Teksti: Päivi Lappi © Traveller – Kaleva Travel Asiakaslehti 1/2012

Alankomaiden Antillien suurin saari on Curaçao. Saaren 150.000 asukkaasta 50.000 asuu pääkaupunki Willemstadissa. Kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla ja sen katukuva on hyvin värikäs. Tarinan mukaan selitys löytyisi muinaisesta kuvernööristä, joka määräsi valkoiset talot laittomiksi, koska niistä heijastuva aurinko aiheuttaisi päänsärkyä. Sittemmin kävi ilmi, että hän oli osakkaana kyllä myös paikallisessa maalikaupassa.

Curacao
Willemstadin kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla ja sen katukuva on hyvin värikäs. kuva: Shutterstock

 

 

Willemstad avautuu kävelemällä

Willemstad on hyvin otettavissa haltuun keskeisiltä osiltaan jalkaisin. Toinen oivallinen vaihtoehto on minijuna.

Paikallinen uiva tori on mukava käyntikohde, vaikka ei ostettavaa mielessä olisikaan. Tori kuhisee väkeä ja väriä aamupäivisin. Ruokaa myyvät kauppiaat tulevat pääosin Venezuelasta. Vihannekset ja hedelmät tekevät kauppansa, sillä kuivalla Curacaolla ei juuri kasva kuin kaktus. Se onkin sitten täysimääräisesti hyötykäytössä kaktuskeitossa ja niin mietojen kuin väkevämpien juomien valmistuksessa.

Torilla myydään toki liki kaikkea muutakin maan ja taivaan välillä ja ostopakkoa ei uteliaalla ole. Kauppiaat ovat ystävällisiä myös satunnaisille kulkijoille.

Willemstad on hyvin otettavissa haltuun keskeisiltä osiltaan jalkaisin. kuva: Pixabay

 

Aika kuluu leppoisasti myös ihmisvilinää seuraaten kaupunkia halkovan kanavan varren lukuisten ravintoloiden terasseilla.

Jos kukkaro kaipaa kevennystä, niin Willemstadista löytyy erinomaiset ostosmahdollisuudet.

Illalla kaupunki täyttyy ihmisistä. Kuumat karibialaisrytmit kaikuvat kasinoissa, pubeissa ja ravintoloissa myöhään yöhön, jopa aamuun. Kaikki kynnelle kykenevät ovat tanssiparketilla.

Kula Hulanda kertoo karua tarinaa

Willemstadin asukkaista suurella osalla on afrikkalaiset juuret. Kaupunki oli pitkään maailman orjakaupan keskus. Noista ajoista kertoo perusteellisesti, yksityiskohtaisesti ja taidokkaasti toteutettu Kura Hulanda -museo.

Museon muuta tarjontaa on näyttävä ja laaja afrikkalaisen taiteen näyttely.

Chichiden väriloistoa

Taiteilija Serena Janet Israel on perustanut Willemstadiin omaan, värikkääseen ChiChi – tyyliinsä pohjautuvan pienen taidekeskuksen. ChiChi on perinteinen naisista käytettävä pilkkanimi Curacaolla ja erityisesti sitä käytetään perheen vanhimmasta tyttärestä tai siskosta. ChiChien innoittamana Serena kehitti oman taidelinjansa, joka koostuu räikeän värisistä ChiChi -maalauksista ja -puunukeista. ChiChi on aina sama – musta, muodokas nainen -, mutta kaikki maalaukset ja puunuket ovat väritykseltään ja muodoltaan yksilöllisiä. Vahvojen värien käytöllä Serena haluaa korostaa positiivisuutta ja elämänmyönteisyyttä, vaikeinakin aikoina.

Teoksiin ja niiden väreihin törmää Willemstadissa väkisinkin. Niiden suosio on suuri ja Serena onkin voinut työllistää ChiChien maalauksen pariin jo monia paikallisia naisia. Vierailija voi Serenan studiolla tehdä ChiChistä myös oman versionsa.

Herkkuja curacaolaisittain

Curacaon keittiö on vaiheikkaan historian ja monien isäntien peruna sekoitus eri maiden keittiöistä. Vaikutteita on muun muassa Hollannin, Venezuelan, Indonesian ja Surinamin keittiöistä. Monipuolista ja maittavaa. Hedelmien ja vihannesten tuoreus ilahdutti. Mango maittoi kaikissa muodoissaan, kuinka usein tahansa.

Yksi Curacaon omista perinneherkuista on iguana, leguaani. Lautasella lisko jäi minulta testaamatta, mutta elävinä niihin tuli törmättyä sitäkin useammin. Matkalaisten tavoin nekin nauttivat auringosta, joten osoite on usein sama molemmilla. Ehkä lisko löytää tiensä useamman matkailijan lautaselle, jos paljastan, että paikallisten mukaan sen liha on erinomainen mieskunnonkohottaja.

Yksi Curacaon omista perinneherkuista on iguana, leguaani. kuva: Pixabay

 

Meren päälle rakennettu Pampus on illalliselle loistava valinta. Ruoka on erinomaista, maisemat mahtavat, tupa täynnä ja ilta jatkuu baarin puolella live-salsan merkeissä tarvittaessa pitkäänkin. Saman tien voi siis salsata illallisen kalorit tipotiehensä.

Juomista tunnetuin on varmasti lukuisten juomasekoitusten osa, sininen Curaçao -likööri, jota on kyllä saatavissa melkein kaikissa muissakin sateenkaaren väreissä. Ja paikallista rommia ei voi sivuuttaa sitäkään. Omaa rommia, omissa tiloissaan valmistaa Netto bar, jossa sen voi käydä testaamassa. Paikka on suosittu myös paikallisen väen keskuudessa ja siksikin vierailun väärti.

Meren ihmeitä kastumatta

Curacaolla on mahdollista tutustua kiehtovaan vedenalaiseen maailmaan sukelluksen ja snorklauksen lisäksi myös sukellusaluksella. Substation Curacao tarjoaa viiden hengen aluksella useita retkiä päivässä, kestot vaihtelevat 40 minuutista tuntiin. Kokemus on hieno, mutta edulliseksi sitä ei voine luonnehtia: hinnat alkavat 425 dollarista per henkilö ja ovat kalleimmillaan erityisellä yösukelluksella: 800 dollaria hengeltä.

Curacao sukellus
Vedenalainen maailma on Curacaolla erittäin kaunista. kuva: Shutterstock

40 rantaa, laidasta laitaan

Rantoja Curaçaolla on 40, suurista pieniin. Tunnetuimmat ovat Sea Aquariumin edustan Mambo Beach ja Wet and Wild. Mambo Beach sykkii elämää päivin ja öin. Sen yöelämä on pakko käydä ainakin kertaalleen tarkistamassa ja mieluiten viikonloppuna.

Curacaon grote knip ranta
Rantoja Curaçaolla on 40, suurista pieniin. Kuvassa Grote Knip -ranta. kuva: Shutterstock

Suositeltava käyntikohde on myös pieni, asumaton Klein Curacao -saari, jonka rannat ovat ehkä koko Curacaon parhaat. Lyhyt, mutta usein pomppuinen, venematka on vaivan väärti, etenkin jos kaipaa rauhallisempaa poukamaa ja yksityisyyttä.

Paikka vaikka koko loman ajaksi: Blue Bay

Willemstadin ulkopuolella sijaitseva Blue Bay tarjoaa jo yksistään mahdollisuuden loistolomaan. Aivan erityisesti, jos on golffari. Alueen oma, upea golfkenttä laittaa alueella majoittuvat etusijalle.

Blue Bayn huoneistot ovat tilavia, monen huoneen kokonaisuuksia. Niissä on täydellinen keittiö ja suuri parveke tai terassi. Myös perinteisempää hotellimajoitusta on tarjolla. Ja kaikki ravintolapalvelut, jos ruoanlaitto omassa huoneistossa ei huvita.

Blue Bay sopii majapaikaksi vaikka koko loman ajaksi. kuva: www.bluebay-curacao.com

 

Blue Bayn spa palvelee niin omissa tiloissaan kuin alueen yksityisrannalla. Ranta aktiviteetteineen onkin oma lukunsa: kaunis, rauhallinen täyden palvelun ranta. Poistua ei tarvitse oikein millään verukkeella, jos ei halua. Vesiaktiviteetit ja varusteet ovat tietenkin osa palvelukokonaisuutta.

Auto voi olla kätevä Blue Bayn asukeille, mutta takseillakin pärjää kaupunki- ja kauppamatkat niin halutessaan. Lähin supermarketti on muutaman kilometrin päässä. Hotelli järjestää pyydettäessä lentokenttäkuljetukset mennen tullen.

The Caribbean Time and Style

Tästä vielä lopuksi: caribbian time on aikaa, jossa kello ei ole mitenkään merkittävässä roolissa. Caribbian style puolestaan on tyylilaji, jossa kaikki kyllä hoituu, ei vain ihan tiedä koska. Näistä suomalainen selviää parhaiten säätämällä itsensä samaan moodiin jo ennen lähtöä tai viimeistään kohteessa. Niihin tottuu yllättävän helposti ja aika nopeasti niistä oppii pitämäänkin. Lomallahan näillä seuduin useimmin liikutaan.

Curacaon hiekkaranta
caribbian time on aikaa, jossa kello ei ole mitenkään merkittävässä roolissa. Caribbian style puolestaan on tyylilaji, jossa kaikki kyllä hoituu, ei vain ihan tiedä koska. kuva: Shutterstock

Huom! Artikkeli on julkaistu Traveller-lehdessä 1/2012. Hinta- ja paikkatiedot ovat tuolta ajankohdalta eivätkä välttämättä enää paikkansa pitäviä, mutta kuitenkin suuntaa antavia. Hinnat artikkelissa ovat sitoumuksetta.



Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.




Search
Generic filters
Exact matches only
Filter by Custom Post Type

Avainsanat

ABC-saaret Curacao Karibia

Arkisto

Kaleva Travel

CWT Kaleva Travel nimimerkillä julkaistaan pääosin CWT Finlandin henkilökunnan kirjoittamia blogi kirjoituksia. Matkailualan ammattilainen ei pääse raidoistaan lomakallakaan: vaikka on itse asiakkaana, jossakin taustalla on on aina mielessä se oma asiakas.

Tutustu lisää »

Seuraa kirjoittajaa

Tutustu myös

Kaleva Travel

Matkailuaakkosten kärjessä: ABC – Sukellusparatiisi, leppoisa Bonaire

Teksti: Päivi Lappi, © Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 1/2012 Bonaire on maailman laajuisesti tunnettu ja tunnustettu sukeltajan paratiisi. Onneksi se ei kuitenkaan vielä ole turistien valtaama, eikä pilaama. Kooltaan Bonaire on ABC-saarista kak...

Avainsanat: ABC-saaret, Bonaire, Karibia, Mangrove
Lue lisää »
Kaleva Travel

Matkailuaakkosten kärjessä: ABC – Romanttinen ja vauhdikas Aruba

Teksti: Päivi Lappi © Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 1/2012 Kooltaan Aruba on ABC-saarista pienin, mutta vierailluin. Erityisesti kävijöitä tulee Yhdysvalloista, joista lentomatka on lyhimmillään vain pari tuntia. Pitkät valkeat rannat, mer...

Avainsanat: ABC-saaret, Aruba
Lue lisää »
Kaleva Travel

Amsterdam uusilla mausteilla

Teksti: Jaana Rinne  © Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti   Amsterdamia ymmärtääkseen on tarkasteltava vettä ja polkupyöriä. Niissä kiteytyy aikoinaan veden päälle rakennetun kaupungin historia ja henki. Pyöriä lainataan ja palautetaa...

Avainsanat: Amsterdam, Kanaali, Nemo, Polkupyörä
Lue lisää »