Miami South Beach – melkein liian täydellinen loma

Teksti: Terhi Hakulinen , kuvat: Shutterstock- © Traveller – Kaleva Travel Asiakaslehti 2/2012

 

Alussa oli merta aurinkoa ja mangrove-suota. Siihen se olisi voinut jäädäkin, ellei yksi toimelias nainen – Julia Tuttle – olisi houkutellut rautatieparoneja jatkamaan rataa, joka yhdisti kylmän pohjoisen aurinkoiseen Floridaan. Saatuaan moneen kertaan kuulla, että Miamissa ei ole mitään, Julia käytti tilaisuutta hyväkseen, kun leveysasteilla tuiki harvinainen pakkanen jäädytti sitruunalehdot aina Floridan pohjoisosia myöten. Julia lähetti yhdessä Rockefellerin kanssa öljyllä omaisuuden tienanneelle Henry Flangerille korillisen tuoreita appelsiinin kukkia. Rautetieparoni vakuuttui. Ensimmäinen veturi puuskutti Miamiin jo vuoden kuluttua. Alueelle alkoi nousta hotelleja ja kartanoita, joihin syysflunssiin ja keuhkoputken tulehduksiin kyllästyneet pohjoisten osavaltioiden asukit saapuivat junalasteittain lämmittelemään. Barnacle House Coconot Grovessa on edelleen jäljellä muistuttamassa noista ajoista.

Miamin ranta ja rantavahti, USA
Miamin ranta, USA

John Collins rakennutti sillan mantereelta Miami Beachille ja antoi siten nimensä saaren läpi kulkevalle pääkadulle. Collinsin rahat loppuivat kuitenkin ennen kuin hän pääsi kunnolla gryndaamaan saaren rantoja. Apuun tuli Carl Fisher, joka oli tehnyt omaisuutensa uudenlaisilla ajovaloilla ja sai sijoituksensa vastineeksi ison palan saaren etelärantaa.

Fisher raivasi ryteiköt rannalta ja muutamassa vuodessa alueelle nousi hotelleja, uima-altaita, ravintoloita ja kasinoita. Rikkaat ja kuuluisat löysivät South Beachin. Monet pohjoisen miljonäärit asettuivat pysyvästi asumaan Miamiin kuten chicagolainen teollisuusmagnaatti John Deering, jonka talo Vizcaya Coconut Grovessa kertoo ajasta, jolloin raha enempää kuin rakennusmääräyksetkään eivät asettaneet esteitä minkään oikun toteuttamiselle. Billy Wilder kuvaa vastustamattomasti aikaa, jolloin Miami Beach oli miljonäärien temmellyskenttänä, komediassaan Piukat Paikat.

Iloinen 20-luku ja art deco

Miamin väkiluku kaksinkertaistui iloisella 20-luvulla. Pelkästään Miami Beachille asettui 15000 uutta asukasta. Kuuluisat art deco -korttelit alkoivat nousta meren rantaa myötäilevä Ocean Driven reunoille ja lähikortteleihin. Korttelit viidenneltä kadulta aina 14. kadulle on nyt tiukasti suojeltu ja rakastetut art deco-rakennukset huolella entisöity. Monissa toimii edelleen hotelli, ravintola, kahvila, lounge tai klubi. Poikkeuksen teki aikoinaan Gianni Versacen kartano. Muodinluojan traagisen kuoleman jälkeen rakennukseen muutti ekslusiivinen yksityisklubi.

Miamin Art Deco, USA
Miamin Art Deco, USA

 

Ocean Driven suuntaiset Collins Avenue ja Washington Avenue muodostavat klassisen South Beachin ytimen. Hotellien ja ravintoloiden ohella näiltä kaduilta löytyvät muodin luojien putiikit, urheilu- ja kalastusliikkeet, vintage- myymälät sekä halpakaupat unohtamatta 13.kadun ja Washingon Avenuen kulmassa sijaitsevaa Miami Beachin postitoimistoa, joka on todellinen art decon helmi.

14.kadun yläpuolelle sijoittuvat monet South Beachin luksushotellit: kuuluisuuksien suosima design-hotelli Delano, muutama vuosi sitten Chateau Marmontin suunnittelleen Andres Balazsin uudistama Raleigh ja Sixty Thompson -ketjun Sagamore, joka edustaa manhattanilaista boheemiluksusta. Hyvä valinta on art deco -rakennukseen remontoitu Ritz-Carlton. Tyylikäs sisutus, miellyttävät huoneet ja moitteeton palvelu ovat itsestään selvyyksiä. Viihtyisä uima-allasalue rajautuu suoraan rantaan, missä hotellin omat rantatuolit ja varjot odottavat. South Beachin ainoa ranta-ravintola tarjoilee myös hotellin beachille.

Rantaelämää kaikilla herkuilla

Ocean Driven ja rannan väliin jää palmuistutuksin koristeltu Lummus Park, joka aamusta alkaen on hölkkääjien, koiranulkoiluttajien, rullaluistelijoiden, rantalentopallon pelaajien ja personal trainerien tsemppamien ’my body is my temple’ -ihmisten valtakuntaa.

Kymmenien metrien levyistä rantaa riittää kilometrikaupalla. Auringonpalvoja osaa sitä enemmän arvostaa, kun tietää, että hiekka ei ole rannalla luojan kätten jäljiltä, vaan on yksi insinööritaidon ihmeitä. Se kaivettiin Biscayne Bayn pohjilta ja tuotiin South Beachille, mistä meri nakertaa sen pikku hiljaa pois – tai myrskyjen myötä haukkaa isompiakin määriä kerrallaan. Sitkeä taistelu jatkuu ja hiekkaa ajetaan yhä lisää rantaan. Miljardin dollarin hiekkasärkkä on yksi paikallisten South Beachille antamista lempinimistä.

Miamin ranta, USA
Kymmenien metrien levyistä rantaa riittää kilometrikaupalla.

Kaupunkiloman ja rantaloman yhdistelmä

Lomailijalle South Beach ja koko Miamikin tarjoavat takuuauringon ja vilkkaan rantaelämän lisäksi kaikki kaupungin ilot. Lincoln Road eli ensimmäisen kukoistuskautensa 1950-luvulla, jolloin se rakennettiin South Beachin Fifth Avenueksi. ’The Road’ ehti nähdä hiukan huonompiakin aikoja, kunnes se palasi takaisin muotiin 1990-luvulla. Erityisesti 16. ja 17. katujen väliin on pakkautunut kahviloita, ravintoloita, putiikkeja, gallerioita ja muita houkutuksia. Ocean Driven happy hourien saavin kokoisia drinkkejä ja biletysmenoa kaihtavat paikalliset suosivat ”The Roadia”.

Miamin ranta ja vene, USA
Miamissa yhdistyy kaupunki- ja rantaloma.

 

14. ja 15. kadun väliin jää Espanola Way, jonka kirkkaan oranssit ja persikan väriset rakennukset tuovat häivähdyksenä mieleen Floridan espanjalaisen menneisyyden ja kuubalaisen nykyisyyden. Tekeekö mielesi tapaksia? Kokeilisitko kuubalaista? Maistuisiko meksikolainen? Olet tullut oikeaan paikkaan.

Miamin tuhannet ravintolat kutsuvat maistelemaan kaikkia maailman keittiötä kaikissa mahdollisissa hintaluokissa. Vaikka parhaat kuubalaiset löytyvätkin Little Havannasta ja monet fine dining -paikat mantereen puolelta, South Beachiltä ei välttämättä tarvitse lähteä mihinkään nauttiakseen mitä ikinä mieli tekeekään. Tarjonta on lähes loputon ja vinkkien poimiminen on vaikea tehtävä. Tässä kuitenkin muutama, joissa kokemuksen mukaan taala on arvossaan.

Joe’s Stone Crab on must, jos olet South Beachilla lokakuun ja toukokuun välillä. 1913 perustettu Joe’s on kuulu läpi koko eteläisen Floridan. Voit ehkä joutua vähän jonottamaan, mutta salaisella reseptillä tehty sinappikastike on vaivan arvoinen.

Jerry’s Famous Deli on klassinen amerikkalaisravintola, missä kukaan ei ole kuullutkaan, että vähemmän voisi olla enemmän. Runsaat aamiaiset, takuuvarmat burgerit ja palvelu ympäri vuorokauden ovat Jerry’sin valtit.

Delanon varjossa Liberty Avenuella Parilla Liberty on lihan syöjän täyttynyt unelma. Argentiinalaiset pihvit ovat enemmän kuin hintansa väärtejä, televisio näyttää jalkapalloa ja Maradona- julisteet haalistuvat seinällä.

Ostoksille

Jos kysymys ei ole vain lomailijan hetken mielijohteesta tehtävistä ostoksista, vaan mukana on pitkä lista ja ostokset ovat vakavasti to do-listalla, Bal Harbourin merkkiliikkeet ovat bussimatkan päässä. Busseilla pääsee myös valtavaan Aventura Malliin, missä Bloomingdale ja Macy’s kohtaavat muun muassa Searsin, JC Penneyn ja Nordstromin. Miamin lentokentän takaa löytyy alennusmall Dolphin, jonka katon alla kukoistavat kaikkien merkittävien muodinluojien outletit.

Autonvuokraaminen voi olla paikallaan. Ehkä kahdeksi päiväksi, jolloin toisen voi omistaa Browardissa sijaitsevalle Sawgrass Millsin alennusmallille.

Miamin ranta ja palmut, USA
Lomailijalle South Beach ja koko Miamikin tarjoavat takuuauringon.


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.




Search
Generic filters
Exact matches only
Filter by Custom Post Type

Avainsanat

Florida Kaupunkiloma Miami South Beach Rantaloma USA Yhdysvallat

Arkisto

Kaleva Travel

CWT Kaleva Travel nimimerkillä julkaistaan pääosin CWT Finlandin henkilökunnan kirjoittamia blogi kirjoituksia. Matkailualan ammattilainen ei pääse raidoistaan lomakallakaan: vaikka on itse asiakkaana, jossakin taustalla on on aina mielessä se oma asiakas.

Tutustu lisää »

Seuraa kirjoittajaa

Tutustu myös

Kaleva Travel

San Francisco – 49 neliömailia, joita ympäröi todellisuus

Teksti: Terhi Hakulinen - © Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 2/2010   Tuskin Yhdysvalloista löytyy toista osavaltiota ja kaupunkia, johon Amerikkalainen Unelma liittyisi tiiviimmin kuin Kaliforniaan ja San Franciscoon. 1930-luvulla maanvilje...

Avainsanat: Hollywood, Kalifornia, San Francisco, USA, Yhdysvallat
Lue lisää »
Kaleva Travel

Tunnelmia ja makuja Brooklyn -sillan toiselta puolelta

Traveller 2/2015, teksti Johanna Tyynelä   On kiistämättä selvää, että Manhattanilla riittää näkemistä moneen lomamatkaan. Rohkaisen kuitenkin Nykin matkaajia ottamaan reissustaan pari päivää ja mennä katsomaan tätä upeaa kaupunkia ...

Avainsanat: Brooklyn, Brooklyn Bridge, Dumbo, New York, NYC, USA, Williamsburg, Yhdysvallat
Lue lisää »
Kaleva Travel

Hääpäivän kunniaksi Karibian risteilylle ja Floridaan

Teksti: Heidi Panicker, Traveller 3/2015   Monta vuotta sitten päätimme, että kymmenvuotishääpäivän kunniaksi matkustamme jonnekin kauas, jonnekin, missä emme ole koskaan käyneet - ja ihan kaksin ilman lapsia. Vuosien saatossa erilaiset ko...

Avainsanat: Allure of the Seas, Florida, Jamaika, Karibian risteily, Liberty of the Seas, RCCL, RCI, Royal Caribbean, Royal Caribbean Cruise Line
Lue lisää »