Minuutissa Meksikoon

Minuutissa Meksikoon

Teksti: © Mikko Kuustonen

Matkustamisen olennaisin vaihe on haaveilu. Se on helppoa, edullista ja ekologista. Kirjat, laulut ja kuvat ovat mainioita kulkuneuvoja mielen matkoille. Elämällä on myös taipumus tehdä unelmista totta, joten kannattaa kirjoittaa unelmat talteen – vaikkapa runoiksi.

Olen kirjoittanut paljon lauluja tien päällä. Usein ne kertovat irrallisuudesta tai kaipuusta, mutta toisinaan myös siitä selittämättömästä mielekkyydestä, joka elämään tuntuu asettuvan maisemien vaihtuessa. Tuntuu kuin ajasta tulisi todempaa ja merkityksellisempää. Syntyy kyky nähdä pieniä asioita, pysähtyä niiden ääreen ja täyttää päivän tunnit uteliaisuudella.

Muistan monien laulujen syntyhetkistä maiseman ja tunnelman, vaikka ne olisivat ristiriidassa tekstin kanssa. Ostin aikoinaan viime hetken peruutuspaikan Kanarian seuramatkalle ja päädyin Santa Cruz de la Palman kauniille kaduille. Leikin olevani Meksikossa ja kirjoitin laulun Kaktusviinasta. Haikeus syntyi lähinnä nälästä, sillä matkabudjetti riitti vain säilykkeisiin ja Margaritat jäivät juomatta. Korjasin tilanteen vuosia myöhemmin, kun biisi tuotti matkarahat Meksikoon.

Abessinian koirat – teos syntyi kolmen päivän muistiinpanoista Etiopian Addis Abebassa. Se oli elämäni nopein laulu ja perustuu vain kokemusten listaamiseen. Näen kappaleen edelleen pysäytyskuvina:

”Sade saapui tänään, se viipyy täällä kauan
ja lyö kuin taivaan ruoska kaupunkiin
näen kuinka kansa karkaa majoihinsa
kun vesi repii uomaa sementtiin

 Vanhan vallan taksi kääntyy tähän pihaan
rouva saapuu juhla-asussaan
katolla on häät ja kuulen kuinka vieraat
tanssivat suojaan juhlimaan

Ne itkevät taas yötä – Abessinian koirat
turhaa työtä käydä nukkumaan
Ne itkevät taas yötä – Abessinian koirat
ja saavat tämän talon valvomaan
Kurjat koirat Abessinian…”

Muistan pohtineeni, että laulusta puuttui jokin taso, kun astuin yöllä parvekkeelle.
Samalla tajusin katselevani käsittämätöntä näytöstä, joka täydensi kappaleen:

”Sitten näen hänet, alastoman miehen vaeltavan yössä taakkoineen
hunnutettu nainen vaihtaa kadun puolta, he katoavat samaan sateeseen…”

Olen kirjoittanut paljon myös paikoista, joita en tunne. Moskova -laulussa kaipasin slaavilaiseen kaihoon tutulla kuvastolla, vaikka en ole koskaan kaupungissa käynytkään:

”Mennään Moskovaan sisko
vanhan vallan luo
Isä Sergei on voimissaan
hän kirjoitti, ettei enää juo

 Tahdon kuulla Kremlin kellot
ja nähdä kyyhkyset
ne lentää ympyrää
kuin Sergein rukoukset…

Jerusalemista tein myös laulun jo kauan sitten, vaikka oma tieni ei ole koskaan itkumuurille johtanut. Tulimaan tango puolestaan syntyi muinoin lapsuuteni kuvakirjojen saattelemana, enkä osannut tuolloin aavistaa että 15 vuotta myöhemmin seikkailisin Ushuaiassa pingviinien keskellä. Aurora puolestaan kuuluu niihin mielen maisemiin, jotka muuttuvat todeksi yhä uusilla merillä.

Laulut voivat olla lokikirjoja tai haaveunia. Tosinaan niiden kautta löytyy reitti kadonneisiin paikkoihin. Vaikka nykyisessä valokuvaviidakossa keräämmekin paljon muistiinpanoja, saattavat olennaiset tunnelmat kaivata tuekseen muutaman soinnun ja tarinan. Haaveilu saa myös olla itsekästä ja hullua: anna koiravaljakoiden viedä ja sovittele huoletta karvahattua – voit löytää itsesi Huippuvuorilta nopeammin kuin arvaatkaan.

Ja jos viima alkaa jo etukäteen ahdistaa, siirrä haaveet kohti etelää.

”Ennen uutta yötä yli päiväntasaajan
sieluani salakuljetan
Ennen uutta yötä yli päiväntasaajan
yhden miehen maailman pelastan”