Pyörähdys Budapestiin

Teksti : Terhi Hakulinen, Kuvat: Shutterstock| © Traveller – Kaleva Travel Asiakaslehti 2/2008

 

Budapest syntyi, kun Tonavan rannan kolme kaupunkia Buda, Pest ja Obuda yhdistyivät 1800-luvun lopulla. Seitsemän heimoa – unkarilaisten myyttiset esi-isät – asuttivat Budan kukkulan kuitenkin jo 1000 vuotta aiemmin. Unkarin perustajana pidetään Pyhää Tapania, jonka munkki Gellert käännytti kristinuskoon. Kiitokseksi siitä unkarilaiset pakanat tunkivat hänet piikkitynnyriin ja kierittivät alas Gellert -kukkulan rinnettä Tonavaan.

Budapest
Ketjusillaksikin kutsuttu Szecheny -silta yhdistää Budan Pestiin.

Aristokraattinen Buda

Sanotaan, että on kahdenlaisia budapestilaisia: niitä, jotka asuvat Budassa ja niitä, jotka haluaisivat asua Budassa. Budan kukkuloille kuninkaat rakensivat linnansa ja aateliset barokkipalatsinsa. Budan hillitty charmi lumoaa kulkijan edelleen. Kävelijä voi kuulla tuulen kahisuttavan puiden lehtiä, kypsä kastanja putoaa napsahtaen maahan tuolloin tällöin ja huomaa hyräilevänsä ’kuolleiden lehtien’ haikeita säveliä. Kaukana alhaalla ovat Pestin kiire, liikenneruuhkat ja kiihkeä syke.

Tonavan rannasta pääsee ylös Budaan näppärimmin Clarkin aukiolta funicolarella – köysiraitiovaunulla, joka rakennettiin alun perin säästämään kuninkaan linnan työntekijöitä jokapäiväiseltä kiipeämiseltä kukkulalle. Unkarilaiset ovat aina ymmärtäneet mukavuuden päälle.

Ylös Budan kapeiden katujen rauhaan ovat asettuneet taidegalleriat ja trendikahvilat.

Budapest-silta
Budapest-siltaa koristavat leijonat karjahtavat aina, kun uskollinen nainen ylittää sillan.

Paras näköalapaikka ihailla sinistä Tonavaa, parlamenttitaloa ja jalkojen juureen levittäytyvää Pestiä on kalastajalinnake. Tätä vaikuttavaa rakennelmaa voisi luulla hyvinkin merkittäväksi keskiaikaiseksi linnoitukseksi. Todellisuudessa tyylitietoiset unkarilaiset rakensivat sen 1800-luvulla korvaamaan kalatoria, joka oli rumentanut kauniin Matiaskirkon liepeitä. Mikä ihme saikaan sitten 1970-luvulla valtaa pitäneet kommunistit antamaan rakennusluvan Hilton-hotellille, joka nyttemmin pilaa maisemaa aivan Matias-kirkon vieressä?

Ketjusillaksikin kutsuttu Szecheny -silta yhdistää Budan Pestiin. Kerrotaan, että siltaa koristavat leijonat karjahtavat aina, kun uskollinen nainen ylittää sillan. Ovat tainneet Unkarin ruskeasilmäiset kavaljeerit joutua toisenkin kerran kevytkenkäisten kaunotarten leikkikaluiksi, sillä ei karjahtelua kovin usein kuule. Ei auta miekkosten muuta kuin oppia, että naisella on toki aina oikeus muuttaa mieltään.

Pestin puolella

Pyhän Tapanin basilika rakennettiin kukkulalle, jolle asukkaat pelastautuivat Tonavan tulviessa reilut tuhat vuotta sitten. Laakean Pestin puolella ei nyppylän tarvitse monen metrin korkeuteen nousta tullakseen kukkulana mainittua. Myöhemminkin on pidetty tarkka vaari siitä, että sekä kukkula että basilika saavat ansaitsemansa arvostuksen. Parlamenttitalonkaan kupoli ei saa kohota korkeammalle.

Parlamenttitalo on Budapestin arkkitehtoninen ylpeys. Se on rakennettu keltaisesta kalkkikivestä. Kivi tummuu hiililämmityksen ja liikenteen yhteisvaikutuksesta. Niinpä parlamenttitalon seiniä on jatkuvasti pestävä. Rakennustelineet katukuvassa eivät Budapestissa aina merkitsekään korjaamista vaan nimenomaan pesemistä.

Budapest, Unkari, Tonava
Parlamenttitalo on Budapestin arkkitehtoninen ylpeys. Se on rakennettu keltaisesta kalkkikivestä.

Sen sijaan parlamenttitalon seinissä olevia luodinreikiä ei korjata. Ne ovat muistoja 1956 kansannoususta.

Parlamenttiaukiolla on itse asiassa kolme ’parlamenttia’. Suunnittelusta käyntiin nimittäin aikoinaan tiukka kilpailu. Toiselle ja kolmannelle sijalle tulleet ehdotukset ihastuttivat kilpailun tuomaristoa siinä määrin, että se hövelisti päätti rakentaa myös ne. Isänmaallisuus yhdistyi avokätisyyteen. Sopii sitä miettiä täällä meillä, missä ei edes yhtä musiikkitaloa tahdota saada pystyyn.

Parlamentin tienoilta alkaa viides kaupunginosa, jota kutsutaan myös financial districtiksi. Alueella on paljon pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja finanssitavarataloja. Alueen baareissa hengailevat kiinteistöjen jalostajat ja muut uusrikkaat.

Elegantti Andrassy -katu

Andrassy-katu ympäristöineen on Budapestin Broadway. Sen varrelta löytyy operettiteatteri, Moulin Rouge ja Budapestin kuuluisa ooppera, jonka akustiikan sanotaan vetävän vertoja Milanon La Scalalle. Produktiot ovat korkeatasoisia ja lippujen hinnat hyvin kohtuullisia.

Keisari Frans Joosefin aitio on nykyään presidentin käytössä. Keisarinna Sissi näyttäytyi aikoinaan omassa aitiossaan, josta näkymät yleisön suuntaan ovat paremmat kuin näyttämölle. Säteilevät Belle Epoque -kaunottaret ja salskeat kavaljeerit tulivat Habsburghovin jäykästä Wienistä Budapestin vapaampaan ilmapiiriin pitämään hauskaa kattoon maalatun enkeliorkesterin tahdittamana.

Unkarin valtion Oopperataloa pidetään yhtenä Budapestin kauneimmista rakennuksista. kuva: Pixabay

Vuosittain helmikuussa orkesterimonttu nostetaan näyttämön tasalle ja näin saadaan aikaan tanssilattia. 100 000 forintin lipulla voi kuka hyvänsä osallistua oikeisiin oopperatanssiaisiin. Aitioissa tarjoillaan illallisia valikoiduille joukolle. Oopperaillan jälkeen moni nauttii viereisen Belcanto -ravintolan herkkuja, joita  tarjoilevat oopperan lauluopiskelijat. He esittävät aina aarian tai pari palan painikkeeksi.

Baletti-instituutti oopperaa vastapäätä oli aiemmin kahvila. Samoissa tiloissa on aikojen saatossa yrittänyt kahvilaliiketoimintaa harjoittaa aikoinaan kuusikin eri omistajaa. Kaikki ovat tehneet vuorollaan itsemurhan. Budapestilaiset ovatkin vakuuttuneita siitä, että tässä kahviloiden luvatussa kaupungissa on yksi ainoa rakennus, joka ei sovellu kahvilaksi. Kiinteistö on nyttemmin tiettävästi myyty ja aiotaan saneerata hotelliksi. Suurella kiinnostuksella odotetaan, löytyykö mahdolliselle coffee shopille isäntää.

Andrassy-kadun eleganssiin kuuluvat myös tyylikkäät huvilarivistöt, katukahvilat, putiikit ja galleriat sekä nukketeatteri, taidemuseo ja Franz Lisztin kotitalo. Katu päättyy Sankarten aukioon ja keisarinna Maria Teresian perustamaan kaupunginpuistoon. Aukio on budapestilaisten kokoontumis- ja konserttipaikka. Sen varrelta löytyvät myös taidemuseo (mm. Velasquez, El Greco, Tizian) ja näyttelyhalli.

Keisarinnan lahja: kaupunginpuisto

Kaupunginpuisto on budapestilaisten rakastama keidas. Sinne ovat asettuneet eläintarha, sirkus sekä huvipuisto, jonka sisäänkäynti ja karusellirakennus edustavat mitä kauneinta art noveauta. Vajda Hunyadin linna on kopio Transsylvaniassa olevasta alkuperäisestä.

Vajda Hunyadin linna on kopio Transsylvaniassa olevasta alkuperäisestä. kuva: Pixabay

Sen rakennutti Janos Hunyadi – Matias-kuninkaan isä, joka ansioitui sodissa turkkilaisia vastaan.

Linna käy pikakurssista Unkarin historiaan ja arkkitehtuuriin. Sen fasadista löytyy romaaninen kirkko, renessanssipalatsi ja barokkipalatsi. Soveltuu hyvin käyntikohteeksi silloin kun Unkarin historia halutaan kuitata 15 minuutissa ja suunnata piknik-korin kanssa puistoon nauttimaan kauniista iltapäivästä, viileästä Törley -kuohuviinistä ja hanhenmaksasta.

Sateen sattuessa piknik-korin voi ottaa mukaan puiston ylpeyteen – kreivi Szechenyn perustumaan tyylikkääseen kylpylään – jonka yksityisaitioissa vallasväen oli tapana nauttia kuohuvaa jo Franz Lisztin päivinä. Aition voi vieläkin vuokrata noin 1000 forintin päivähintaan.

 



Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.




Search
Generic filters
Exact matches only
Filter by Custom Post Type

Avainsanat

Andrassy -katu Buda Budapest Kaupunginpuisto Parlamenttitalo Pest Szecheny -silta Tonava Unkari Unkarin valtion Oopperatalo Vajda Hunyadin linna

Arkisto

Kaleva Travel

CWT Kaleva Travel nimimerkillä julkaistaan pääosin CWT Finlandin henkilökunnan kirjoittamia blogi kirjoituksia. Matkailualan ammattilainen ei pääse raidoistaan lomakallakaan: vaikka on itse asiakkaana, jossakin taustalla on on aina mielessä se oma asiakas.

Tutustu lisää »

Seuraa kirjoittajaa

Tutustu myös

Kaleva Travel

Langenlois – valkoviinin sydänmailla

Traveller 1/2015, Teksti Kai Paroma Vajaa sata kilometriä Wienistä luoteeseen, Kremsin kaupungin liepeiltä, Tonavan molemmin puolin löytyy yksi Itävallan suurimmista viinintuotantoalueista. Kamptalin Langenloisin taas valitsimme siitä syystä, että t...

Avainsanat: Itävalta, Langenlois, Tonava, Wien
Lue lisää »
Kaleva Travel

Hurtigrutenin monet kasvot

Teksi: CWT Kaleva Travel, Kuvat: Hurtigruten     Hurtigruten eroaa muista varustamoista ei vaan aluksillaan vaan myös kohteillaan. Norjassa pääosin seilaava Hurtigruten tarjoaa matkustajilleen niin unohtamattomia elämyksiä kuin myös henk...

Avainsanat: Bergen, Etelämanner, Grönlanti, Huippuvuoret, Hurtigruten, Kirkkoniemi, Norjan rannikko
Lue lisää »
Kaleva Travel

Oktoberfestien 10 kultaista sääntöä

lähde: oktoberfest.info   Festivaalien kuningas Oktoberfest saapuu taas syksyn mukana Müncheniin 22.9 ja kestää aina 7.10 asti. Reilun kahden viikon aikana München on tulvillaan juhlijoita ympäri maailmaa ja tunnelma on katossa, kuitenkin pari ...

Avainsanat: München, Oktoberfest, Saksa
Lue lisää »